19. kesäkuuta 2013

Italiassa - Toscana

Ensin on todettava kliseisesti, että on se vaan ihanaa olla kotona! Aika rankkaa on matkustaa kuumuudessa tahtoikäisen naperon kanssa, joka kiukuttelee vähän väliä, kieltäytyy syömästä, ei halua istua rattaissa / autossa / lentokoneessa / ravintolassa tai ylipäätään olla paikoillaan. Onneksi oli ne isovanhemmat apukäsinä ja viihdyttäjinä.

Lentomatkat meni molempiin suuntiin yllättävän hyvin. Papu jopa yllätti nukkumalla tunnin verran molemmilla lennoilla. 
Mennessä lennettiin Milanoon ja sieltä ajettiin autolla Toscanaan, matkaa noin 250 km. Olin odottanut, että poika olisi viihtynyt paremmin, kun vuokra-autossa oli kasvot eteenpäin-turvaistuin, mutta eipä sillä ollut vaikutusta verrattuna kotioloihin. Korvat oli hellänä ajamisen jälkeen ;)

Paikan päällä, eli Marina di Pietrasantassa, meitä odotti kiva paritalon puolikas aidatulla (!) takapihalla.



Itse Marina di Pietrasanta on melko pieni paikka, italialaisten suosima rantalomakohde. Mutta autolla päästiin kiertelemään lähiseutuja ja käytiin mm. :

Pisassa




Luccassa 




Kaupunkia ympäröi vuosina 1504-1645 rakennetut muurit ja tuo ylhäältä keskimmäinen kuva on siis muurin päältä, oli kätevä kävellä koko kaupunki ympäri :)


Oltiin sen verran rannikolla, että  Toscanasta ensimmäisenä mieleen tulevat viinitilat, oliivipuut ja auringonkukat nähtiin oikeastaan vain auton ikkunasta, mutta oli siellä muutakin nähtävää.



Pojan mielestä parasta taisi olla kivien keräily, takapihan sitruuna- ja mandariinipuiden ihastelu, sisiliskojen ja lintujen jahtaaminen sekä rannalla päättömästi juokseminen.
Äiti ja isi tykkäsivät auringosta, hyvistä yöunista viileässä talossa, maisemista ja tietenkin ruoasta :)


Kirjoittelen myöhemmin vielä toisen postauksen Rooman päivistä. Jos täällä nyt enää lukijoita on tauon jälkeen jäljellä?

5 kommenttia:

  1. On jäljellä! :)

    Ihanat kuvat! Oih. Varmasti upea reissu, mutta onhan se istuminen taaperolle rankkaa ja se aiheuttaa omat pulmansa tietysti.

    Mutta olisin silti valmis kokeilemaan meidän kohta 2 veen ja 4,5 veen kanssa. Ja kokeilenkin, kunhan palaan työelämään! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Juu, tämä osa matkasta menikin vielä helposti, toista oli Roomassa :D

      Poista
  2. Italia on ihana! Meilläkin on suunnitteilla jotain reissua syksyksi, vielä ei olla päätetty kohdetta... :) Kivaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissujen suunnittelu onkin aika kivaa :)
      Hyvää juhannusta myös sinne!

      Poista
  3. Oi hitsi kuin kaunista , ja ihanaa varmasti lapsillekin...

    VastaaPoista