Päiväkodin aloitus

Tästä aiheesta onkin postauksia näkynyt kesän päätyttyä. No nyt se on meilläkin edessä, päiväkodin aloitus ja itselläni paluu työelämään.

Tämä viikko on käyty tutustumassa päiväkotiin ja hyvin on sujunut (aamupiiri on aika haasteellinen!). Välillä kyllä itseä huvittaa, kuinka pihalla sitä on päiväkotikäytännöistä.. Olen mm. miettinyt, että käytetäänköhän siellä syödessä ruokalappuja (ei käytetä) ja jos ei, niin kuinka hitsin monta vaihtopaitaa sinne oikein pitää kantaa?! 

Käytännön järjestelyiden lisäksi mietityttää tietenkin se, miten minimies siellä tulee pärjäämään. Päiväkoti on melko iso ja ryhmä on 1-5-vuotiaille, meidän lapsi on pienin. Papuhan täyttää siis lokakuussa 2 vuotta. En kuitenkaan kovasti myönnä stressanneeni, sillä Papu on oikeasti tosi sopeutuvainen ja sosiaalinen, reipas nuori mies. Ei ole koskaan ollut ongelmaa jättää yökylään ja vierastustakaan meillä ei ole (ainakaan vielä) ollut. Vaan eihän se reppana vielä edes puhu mitään, se taitaa eniten huolestuttaa. Siis kuinka häntä siellä ymmärretään. No, ei kyllä kotonakaan aina ymmärretä ;)

Muistan kuinka työkaverini kertoi ajaneensa aamulla yövuorosta tullessaan bussilla juuri hoidossa aloittaneen lapsensa päiväkodin ohi ja näki ikkunasta pikkuisensa syömässä aamupalaa iiihan ypöyksin pöydän ääressä. Voi että, mikä tilanne! Kaikkihan siellä varmasti oli hyvin (ja varmasti ne kaverit ja hoitajatkin lähettyvillä), mutta tokihan tuollainen äidin sydäntä raastaa.

Eniten itseäni ahdistaa se, että menettääkö poika sellaisen avoimuuden, välittömyyden ja sinisilmäisen luottamisensa? Tiedättekö mitä tarkoitan? Nyt mies on yhtä hymyä, oli vastassa sitten naapuri tai kylän juoppo. Ei hän varmasti vielä osaa kuvitellakaan, että joku voisi haluta toiselle mitään muuta kuin hyvää. Entä jos Papua kiusataan eikä oteta mukaan leikkeihin, kun on aina se pienempi joka pilaa kaikki leikit? Varmasti samoja ajatuksia, joita nousee esiin muillakin vanhemmilla päiväkodin alkaessa. Ja ehkä tuo naivistinen sinisilmäisyys ei muutenkaan ole pysyvää, oli sitten kotona tai päiväkodissa...

Mutta on tässä taas elämänmuutosta kerrakseen. Rytmikin pitää saada kohdilleen, enää ei taideta nukkua ysiin asti.. Ja itsekin joutuu lähtemään kotoa jo 6.15 aamuvuoroihin, ai että! Innolla odotan myös tulevaa talvea VR:n kanssa! Onneksi teen lyhennettyä työviikkoa, joten saadaan viettää niitä kahdenkeskisiä arkipäiviä kotona edelleen :)
Ei-niin-innolla odotan myös sairasteluja, täitä ja kihomatoja sekä iltakiukutteluja. Vaan eiköhän tästä kaikesta selvitä!