Mini Rodini..Eii vaan takaisin töihin

Olen palaamassa takaisin työelämään syyskuun alussa. Johan sitä silloin onkin jo pari vuotta oltu kotona lorvimassa ;) 
Töihin meno on ahdistanut jo pidemmän aikaa, mutta raha on kyllä tervetullutta. Kolmivuorotyön tekeminen tuo varmasti omat haasteensa lapsiperheen arkeen, mutta toisaalta teen vain osittaista tuntimäärää eli vapaapäiviä on tiedossa vähän useammin - jee!

Viimeisen parin kuukauden aikana on kyllä tuntunut, että oma mielenterveys ja parisuhde (edellisestä johtuen) ei enää kestäisi pitkää kotona oloa. Pinna tuntuu olevan välillä todella tiukalla ja arki toistuu lähes samanlaisena päivästä toiseen.. 
Olen kyllä myös kiitollinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus olla pojan kanssa kotona näin pitkään ja etenkään kesällä ei kyllä työnteko houkuttele.

Onko nämä nyt merkkejä siitä äitiyden suohon uppoamisesta?

• Oman itseni laiminlyöminen. No, se kotiäitilook...
• Aivojen horrostila. Vaikka imetys on loppunut aikoja sitten, tuntuu ettei kyllä vieläkään kykene kovin monimutkaisia asioita pähkäilemään. Tai edes että kiinnostaisi :D
• Keskittymiskyvyn puute. Miten sitä jaksaisi jotain kirjoja lukea? Elokuviakin on pystynyt seuraamaan vasta jonkin aikaa :D
• Minne jäi musiikki? Enpä olisi ikinä ennen uskonut, että voin viettää kokonaisen päivän kuuntelematta hyvää musiikkia. Tai no, onko TiTi-Nalle tarpeeksi hyvä?
• En saa oikeasti mitään aikaiseksi, vaikka aikaa olisi...
• Minusta on tainnut tulla se kaikesta nalkuttava ja valittava vaimoke :)

Ja nämä seikat sitten taas ovat alkaneet kiristämään hermoja...

• koko päivän vain juoksen Papun perässä ulkona (olispa se omakotitalo pihoineen), mitään ei voi tehdä paikoillaan kahta minuuttia kauempaa vaan koko ajan haahuillaan pitkin pihoja. Ja sisällähän ei ole kivaa.
• Edelliseen liittyen; koko ajan pitää keksiä jotain tekemistä. Leikkikavereita ei juuri ole, jollei lähdetä puistoon. Siellä käydäänkin aika usein, pääsee helpommalla!
• Raivarit. Mistä tahansa ja etenkin äidin seurassa. Samoin tavaroiden heittely, pureminen, lyöminen, raapiminen...
• Jatkuva siivoaminen ja ruokien miettiminen. No, se ei varmaan lopu siihen päiväkodin aloitukseen..

Papu siis aloittaa päiväkodin kolmen viikon päästä. Vähän ehkä haikeaa, mutta myös aika ihanaa :D Päiväkodin tädithän sitten varmasti opettavat pojalle ainakin: hermojen hallintaa, käymään potalla ja pois vaipoista, puhumaan muutakin kuin akka ja oho, syömään itse sotkematta, pukemaan jne jne.  ;)
Oikeasti olen siis ollut aika laiska em. mainittujen asioiden suhteen, ei kai tässä kiirettä ole?

Käytiin tänään ostamassa ensimmäinen oma reppu (Skip Hop).
On se aika liikkis <3

Kuva: www.ratkiriemu.fi

P.S. Täältä ei tullut Mini Rodin-postausta, ei ole oikein muhun iskenyt yhtään koko merkki..ihan paria poikkeusta lukuunottamatta :)

Keskenmeno

Se se oli, keskenmeno. Harmittavan yleinen, se mitä kaikki pelkäävät ensimmäiset kuukaudet. Ja silti ei osannut kuvitella, kuinka kovaa se kirpaisee ennen kuin omalle kohdalle osui. Tässä yksi tarina.

Perjantai

Mies lähti viikonloppureissulle ja itse jäin pojan kanssa kotiin. Illalla tulee pyyhkiessä hieman vaaleanpunaista paperiin. Pelästyn, mutta yritän järkeillä, että varmaan limakalvot ärtyneet tms. Rv 11+0 tullut juuri täyteen.
Seuraavana aamuna tulee kunnolla verta ja hyytymiä. Tiedän että, jos haluan johonkin näytille, niin vastaus on, että keskenmenoa ei voi estää ja voi pysytellä kotona. Np-ultra on kuitenkin vasta 1,5 viikon päästä, niin olisi kiva tietää vuotaako siellä joku hematooma vai onko kaikki toivo jo mennyttä. Vuoto on rauhoittunut melkein samantien. 

Soitan siis kuitenkin omaan terveyskeskukseen ja ystävällisesti neuvovat tulemaan päivystykseen. Päivystyksestä ilmoittavat, että raskausajan päivystyshoito kuuluukin Kätilöopistolle. Pyytävät soittamaan sinne odotellessa. Saan Kättärin hoitajan kiinni, joka ilmoittaa, että kun vuoto on rauhoittunut ja kipuja ei ole, niin tulee jäädä kotiin seuraamaan tilannetta ja odottamaan sitä varattua np-ultraa. Itkua tihrustaen kerron tämän oman tk:n hoitajalle, joka sanoo, että voin jäädä heille jonottamaan lääkärille.
Odotan kolme tuntia. Vihdoin pääsen lääkärin luo. Omituisen mieslääkärin, jonka puheesta ei oikein ota tolkkua ja joka puhuu ta-vat-to-man hitaasti. Hän katsoo, että vuoto tulee kohdunsuulta. Juu, no ei ollut epäselvää.. Ei kuulemma voi ultrata, kun ei ole laitteita eikä kompetenssia. Laittaa varuilta lähetteen Kättärille, jos vaikka vuoto voimistuu uudelleen.

Menen kotiin, hommaan toiset lapsenvahdit edellisten tilalle (ystävät <3) ja lähden samantien Kättärille. Nyt on lähete, eivät voi käännyttää pois!
Kättärillä on oikein lämmin vastaanotto, eivät ollenkaan epäröi ottaa minua sisälle polille. Odotan hetken lääkäriä ja pääsen tutkittavaksi. Pieni toivonkipinä on vielä jäljellä, näkyihän se sykekin varhaisultrassa... "Valitettavasti tämä raskaus ei tule jatkumaan". Itku pääsee. Sikiö vastasi viikkoja 7+3, vaikka olisi pitänyt olla 11+1. Saan tyhjennyslääkkeet ja kirjalliset hoito-ohjeet mukaani. Ajomatka menee sumussa.

Ilta on pakko tsempata Papun kanssa touhuillessa. Vatsaa supistelee. Nukkumaan mennessä tulee iso itku. Mies on 300 km:n päässä (ja auto on minulla). Koko yön tulee hyytymiä, housut kastuu läpi. Pakko käydä vessassa vartin välein. Sitten tulee migreeni kaikesta itkusta ja huolesta... Tuntuu, ettei tästä selviä ikinä.

Sunnuntai

Aamulla tulee pönttöön pienenpieni sikiöpussi, josta lähtee napanuora ja istukka (niitä hyytymiä ei kuulemma saanut tuijotella, en tiedä miksi). Heihei vauva <3 Vuoto vähenee ja kivut loppuu. Pienen epäröinnin jälkeen otan kuitenkin minulle määrätyt 4 tablettia Cytotecia, vaikka ehkä tyhjennys onkin jo tapahtunut. Olen lukenut huonoja kokemuksia, kuinka tulee järkyt kivut ja vessassa saa istua tunti tolkulla. Vaikutusaika on n. 3h (-3 vrk).  Mutta ei minulle tule mitään (pään saan kuitenkin sekaisin Panacodilla, joka oli määrätty kipulääkkeeksi). Vuotokin vain vähenee vähitellen.

Mieliala vaihtelee. Ei meinaa uskoa tapahtunutta todeksi, juurihan sitä oli melkein 3kk totutellut raskaana olemiseen. Itkettää ja surettaa. Vituttaa. Söinköhän kuitenkin jotain kiellettyä siellä Italiassa, olikohan viisasta antaa esikoisen pomppia mahan päällä, miksi piti tällä kertaa kertoa raskaudesta kaikille niin aikaisin? Vaikka eihän sitä syytä löydy.

Kaikki meni hukkaan! Nyt joutuu olemaan töissä vastahakoisesti ties kuinka kauan (muutaman kuukauden sijaan), lasten ikäero kasvaa, itse vanhenee ja ties mitä.. Ja kaikki pitää aloittaa alusta. Ensin odotellaan että pääsee yrittämään, sitten odotellaan tärppiä ja jos hyvin käy, niin taas stressataan ekat 3 kk. Iso lohdutus on, että olen raskautunut kuitenkin helposti. Ainakin siis tähän asti...


Keskiviikko

Pelottaa, että kaikki ei ole tyhjentynyt ja joutuu kaavintaan, tulee kohtutulehdus.. Mitään kontrollia ei rutiinisti ole. Pillerit kouraan ja kotiin vaan. Soitan Kättärille ja kerron, ettei Cytotecit vaikuttaneet mitenkään (4 vrk tapahtuneesta). Pääsen näytille. Huh mikä helpotus, kohtu oli tyhjentynyt spontaanisti! Jokin 15 mm:n hyytymä vielä näkyy, mutta lääkäri uskoo sen tulevan itsekseen pois. Nyt haluaa jo unohtaa koko asian, tai ainakin keskittyä tulevaan. 



Tämä kirjoitus nyt oli pääasiassa omaa terapiapurkautumista. Ehkä ensi postaus kertoo jostain mukavammasta :)

Tänne oli kirjoitettu mielestäni asiallinen tietopaketti keskenmenosta ja miten se yleensä hoituu. Käy lukemassa, jos aihe koskettaa.

Unelmat alas vessanpöntöstä

Tiiättekö, kun on melkein kolme kuukautta odottanut ja unelmoinut jostain niin kovasti, että se tuntuu jo ihan todelta? On uskaltautunut jo luottamaan.
Ja sitten sitä ei yhtäkkiä enää olekaan. 

Tyhjä olo. VMP.

Potkupyöristä vielä

Aiemmin jo kirjoitinkin potkupyöristä yleisesti, mutta nyt sellainen olisi jo hankintalistalla vielä tälle kesälle.

Alunperin ajattelin tällaista nelipyöräistä Pukya 

Kuva: www.mimilii.fi

mutta nyt olemme miettineet, että ostettaisiinko kuitenkin suoraan kaksipyöräinen, vaikka se ehkä onkin tälle kesälle vielä melko haastava.
Poika täyttää siis lokakuussa 2 vuotta ja on nyt n. 85 cm pitkä.

Onko teillä kokemuksia millainen potkupyörä olisi hyvä pienemmälle potkuttelijalle?
Itse olen yrittänyt vertailla satulan korkeutta (noissa 2-pyöräisissä yleensä säädettävä) ja pyörän keveyttä.

Näitä kahta ollaan ainakin pohdittu:

Kuva: www.sport-tiedje.fi

Kettler Speedy 10"

• kuulalaakeroidut huoltovapaat muovirenkaat
• satulan korkeuden säätö: 31-41 cm
• ohjaustangon kääntökulman rajoitus estää lasta kaatumasta hallitsemattoman ohjaamisen vuoksi
• alk. 2-vuotiaille lapsille 
• paino 4,5 kg

Kuva: sport-tiedje.fi

Puky LR M

• sopii alk. 2-vuotiaille tai vähintään 85 cm pitkille lapsille
• kuulalaakeroidut, pehmeät, puhkeamattomat vaahtomuovirenkaat
• satulan korkeus säädettävä: 300-400 mm
• ohjaustangon korkeus säädettävä: 410-500 mm
• paino 3,5 kg

Ja mitenhän nuo renkaat, onko kumipyörät ehdottomat sorapihalla?

Hintaeroa näillä on n. 20 €. Puky miellyttää kyllä enemmän omaa silmää..

Kokemuksia ja vinkkejä, kiitos! 

MUOKS! Tilasin tänään Pikkusiilistä tuon Pukyn sitten, jee!

Tukkakriisi

Olin kuvitellut, että tukkakriisin aiheuttaa vain omat hiukseni, mutta ei. Meidän 1v 9kk lapsonen on kyllä saanut pienen tukkakriisin aikaiseksi. Ensinnäkään; en ikinä ajatellut, että poikien hiuksiahan tarvitsee oikeasti leikata ihan vähän väliä! Jollei halua kunnon hippitukkaa kasvattaa. 

Papun tukka on alkanut kasvaa kunnolla vasta vuoden iässä. Siihen asti oli aika kalju :) Tai ainakin näytti siltä, sillä haivenet olivat niin vaaleat. Syntyessä oli kyllä aika tumma tukka, mutta se häipyi aikanaan.

Sittemmin hiuksille tuli kunnon kasvuspurtti ja tässä on sitten nykyinen luonnonlapsi-staili ilman harjausta ja rähjääntyneenä :D Jotain tarttis kai  tehdä...

Ongelmana on se, etten tiedä miten tuon leikkaisin. En missään nimessä halua aivan lyhyttä tukkaa ja etenkin päälihiukset saa jäädä lähes koskematta. Periaatteessa tämäkin pituus olisi ok, mutta on vain niin epäsiistin näköinen, kun ei ole mitään mallia ja latvat hampsottaa mihin sattuu (ja takkuuntuu). Muutaman kerran olen niskatukkaa lyhentänyt (alkoi olla jo aika kasari), mutta muualta ei olla vielä koskaan leikattu.
Lisäksi meidän välineet on mallia Fiskarsin keittiösakset eli täytynee lainata omalta äiditä vähän parempia saksia..

Oletteko käyneet ihan pienten kanssa kampaamossa vai leikanneet itse?