16. elokuuta 2013

Sadevaatetus

Meillä ei ole aiemmin varsinaisia sadevaatteita ollut. Yhdet Reiman kurahousut ja nekin jääneet vähälle käytölle viime syksynä. Nyt piti kuitenkin sellaiset hankkia, ihan päiväkodin aloituksenkin takia.
Selailin aleja, enkä oikein osannut päättää, joten tilasin parikin settiä ja taitaa molemmat jäädä käyttöön.

Tää Mini A Turen tähtitakki oli vähän sellainen must have-juttu. Aika ihku!




92 cm on vähän reilu vielä, mutta pitäähän se kasvuvaraa olla ;) Ja toisaalta tuolla on alla vain t-paita.
Tuo irroitettava huppu on tosi kätevä, sen saa edestä neppareilla kiinni ja siinä on hieno lippa.




Kurahanskojakaan meillä ei muuten ole kuin nuo yhdet. Reiman 0-kokoa ja ovat jääneet aiemmin täysin käyttämättä, mutta nyt ovatkin ihmeen sopivat (ilman välihanskoja). Päiväkotiin pitää varmaan ostaa vielä toiset.


Toinen setti on sitten tämä Ticket to Heavenin Rubber Rain (Blue Stars). 


Koko myös 92 cm, mutta on vielä reilumpi. Ei vaan alessa ollut enää 86 cm jäljellä. Eipä tuo reiluus takissa niin haittaa, mutta housuissa enemmän. Uskoisin, että eivät haalarin päällä ole kuitenkaan liian reilut.
Kaksi päivää yritin saada sovituskuvia räpsittyä, mutta pelkkä sana "kokeillaan" sai aikaan sellaisen vastarinnan, että päätin luovuttaa..

Myös Villervallan alesta tuli sadehousut sovitukseen, mutta en tiedä vielä tarvitaanko näitä? Ne Reiman vanhat kurikset menee vielä hyvin eli onko kolmet kurikset jo liikaa? Mukavan notkeilta kyllä vaikuttavat.
Mitenhän nää kaikki on muuten sinisiä, kun yleensä valitsen mielummin jotain muuta väriä kuin sinistä?!

Villervallalta myös sadehattu, sydvesti mikä lie..mutta oli liian iso ja kun nuo takkien huput onkin niin hyvin istuvia, niin ehkä tämä olisi turha ostos?
Kuva: www.metsola.co


Kumpparit meillä on kevään jäljiltä olevat Kavatin, jotka on olleet oikein hyvät. Varmaan toinen pari pitää niitäkin ostaa sinne päiväkotiin..

Niin ja meillä ulkoillaan kyllä ihan kaatosateellakin, jos ollaan kotosalla. Itse tulisin muuten hulluksi, kun ei tuo pikkumies malta oikein sisällä keskittyä ja näpräillä vielä mitään..eli käyttöä näille varmasti löytyy!

4 kommenttia:

  1. Kivan näköiset sadevaatteet! Juu kyllä noita nyt vaan tarvitaan, ei ole liioiteltua olla parikin settiä, toinen kotona ja toinen pk:ssa. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo mini a turen takki :)
    Mä ostin Reiman sadevaatteet päiväkotiin. Kotona on vielä toiset kuravaatteet, joskin harvemmin niitä jaksan pukea ;)

    VastaaPoista